Enpä ole aiemmin nähnyt yhtä hauskaa Aleksis Kiven elämää, teoksia tai kirjailijuutta käsittelevää näytelmää kuin mitä Kansallisteatterissa ensi-iltansa saanut Red Nose Companyn kulttuurijuoksutus tarjoilee. Esitys on kahden klovnin (Tuukka Vasama ja Timo Ruuskanen) ja kamariorkesteri Avantin riemukas esitys, jossa kirmataan niin korkeakulttuurin pylväiköissä kuin populaareilla estradeilla.
Aluksi näyttämöllä on vain iso kasa kirjoja ja tuoli. Niiden äärellä pohditaan Kiven ulkonäköä, sillä aivan varmasti ei tiedetä, miltä hän oikeasti näytti. Seuraavaksi sukelletaan Nurmijärvellä vietettyyn lapsuuteen, kuvaan vanhemmista ja sisaruksista, joiden piirteitä sittemmin asetellaan Seitsemän veljeksen hahmoihin.
Näyttämökuva muuttuu läpi esityksen ja juhlistaa suomalaisen teatterin 150-vuotista juhlaa esittelemällä ensimmäisen maisemafondin sekä version ensimmäisestä suomenkielisestä esityksestä, jossa tosin nähtiin Ruotsista saapunut, suomea täysin osaamaton tähtinäyttelijä Charlotte Raa. Nyt Kiven Leaa deklamoiva klovni ansaitsee aplodinsa.
Vasama ja Ruuskanen rientävät paikasta ja ajasta toiseen, he vaihtavat lennossa hahmoa ja flirttailevat katsomon kanssa kommentoimalla omia toimiaan tai yleisön reaktioita. Esityksen äärellä joutuu tunnustelemaan asenteitaan ja solmimaan yllättäviä linkkejä suomalaisen kirjallisuushistorian ja näyttämötyön aikajanalla. Viittaukset erilaisiin teksteihin, eri tyylilajeihin riemastuttavat ja pieniä huutomerkkejä heitellään esimerkiksi Veijo Meren sekä Juha Hurmeen kirjoituksiin.
Kirjailijan taloudellinen tila on kiperä kysymys tänään ja oli sitä Kiven aikaan. Suomen Kulttuurirahasto perustettiin, mutta sen palkkiot eivät riittäneet. Niinpä turhaan ei näytelmän Charlotta Lönnqvist suivaantuessaan huudahda, “Olen Suomen tärkein mesenaatti, missä on minun patsaani?” Myös näyttelijöiden esityskorvauksia käsitellään, ja niinpä suosiokisassa naama vääntyy ja tarttuvia sutkautuksia etsitään, kuin tv-komiikassa konsanaan.
1800-luvun lopun suomalaiset kulttuurivaikuttajat kisaavat aatteineen ja kielikysymyksen kimpussa vietetään pistävän hauska tovi. Kiven ja August Ahlqvistin välinen kränä laukeaa kirjoituskilpailun tuloksia julkaistaessa komeasti “And the nominees are…”, ja kun voittaja on Kivi, seuraukset luetaan historianlehdiltä.
Suomen kieltä nostetaan alhostaan, mutta “Suomi kuuluu suomalaisille”-hokema saa klovnit kavahtamaan hurmoshenkisyyttä. Tällaisia teräviä pistoja esityksessä on kautta linjan, joten on oltava valpas niin tekstin kuin näyttämöllä näytetyn osalta.
Sankarihahmojen kavalkadi on pitkä ja tyyppejä tipahtelee näyttämölle Kiven teosten lisäksi historiasta, kirjallisuudesta, toimintaelokuvista, viihdemaailmasta sekä elävästä elämästä. Vaikka vauhti on hengästyttävä eivätkä sankarit aina selviä ehjin nahoin, kaikuu lopputulemana Kiven unelmoima concordia, sovinto. Elämä on Kiven sanoin kuitenkin iloleikki, jossa rakkaudelle on annettava tärkeä tilansa.
Tämän esityksen myötä on ilo palata tauon jälkeen teatteriin.
Aleksis Kivi, teksti ja dramaturgia Eva Buchwald,Timo Ruuskanen, Linda Wallgren ja Tuukka Vasama. Ohjaus Timo Ruuskanen, Linda Wallgren ja Tuukka Vasama, lavastus ja pukusuunnittelu Tarja Simone, valosuunnittelu Ville Virtanen, musiikin sovitus Marzi Nyman, musiikin johto ja harmonikka Niko Kumpuvaara, Kantaesitys Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 17.2.2022.