Ingmar Bergmanin Fanny ja Alexander -elokuvaa ei ole voinut välttyä näkemästä ja luulisi sen olevan perin tuttu, mutta sittenkin Helsingin Kaupunginteatterin esitys yllättää. Se viettelee katsojan ensi hetkestä, sykkii Ekdahlin perheen runsauden äärellä ja kuljettaa kauas pimeään noustakseen katsomaan maailmaa toiveikkaana, ja jaksaa kantaa pitkälti yli kolmituntisen kestonsa.
Paavo Westerberg on kirjoittanut ja ohjannut versionsa Bergmanin romaanin pohjalta ja sen alkumetreillä katsojaa usutetaan tulkitsemaan näkemäänsä erilaisten maailmojen sisäkkäisyyksinä. Suuren maailman sisällä on aina pienempiä maailmoja, jotka pyörivät omia ratojaan, toisiaan hipaisten ja joskus kolhien.
Ekdahlin hyväosaisen perheen elämään kuuluvat kulttuuri ja vilkas sosiaalinen elämä, jota lapset saavat seurata vapaasti. Pekka Huotarin ja Anna-Maija Tuokon esittämien vanhempien elämä juhlineen, juopotteluineen ja pettämisineen saa lasten mielissä omia tulkintojaan.
Alexander tutkii joululahjaksi saatua projektoria ja ihailee sen heittämän valokeilan maagista voimaa, sitä kuvaa, johon irrallisia tapahtumia vangitaan. Ja noita vangittuja hetkiä katsoja pääsee todistamaan. Ne liukuvat näyttämölle virtana, jossa on riivattua rytmiä ja heittäytymistä, ensemblen saumatonta työskentelyä koko näyttämöapparaatin voimin.
Antti Mattilan lavastus aukeaa ja sulkeutuu moniksi tiloiksi William Ilesin taidokkaasti kontrasteja ja sulautumisia luovan valaistuksen sylissä. Aika on näyttämöllä osin Bergmanin 1900-luvun alkuun sijoittuva, mutta aikakäsitys on tulkinnanvarainen. Lapset kulkevat 2000-luvulle linkittyvissä huppareissaan ja t-paidoissaan ja Ekdahlien juhlissa mennään letkajenkkaa.
Kun Fanny ja Alexander hiipivät näytelmän alussa katsomon toiselle riville seuraamaan, mitä heidän ympärillään tapahtuu, he ovat maailman menoa liki haltioissaan tarkkailevia lapsia. Kun sama parivaljakko askeltaa näyttämölle väliajan jälkeen, ei aikaa ole kulunut järin paljon, mutta jotain on oleellisesti toisin, jotain on rikottu. Lapset marssivat sotilaallisen ilottomasti rivissä ohjeiden ja sääntöjen suitsimina.
Runsas näyttämö on muuttunut isän kuoltua ja äidin mentyä naimisiin piispa Vergeruksen (Eero Aho) kanssa. Tyhjä, valvottu kolkko tila paljastaa kaiken. Rangaistusten pelon täyttämä elämä ympäröi niin lapsia kuin äitiä. Aho tekee hyytävän piispan ja Tuokko riipaisevan Emilie-äidin.
Aivan ensihetkistä lähtien on selvää, että Olavi Uusivirta tekee Alexanderina ikimuistoisen roolin. Jokainen ele, ilme ja liikerata ovat intensiivisesti havainnoivan pienen pojan. Jokainen näsäviisas huomautus samalla röyhkeä mutta sittenkin rehellisen viisas. Ja piispankartanon piian pelästyttämä Alexanderin kertomus haamusta on riehakkaan röyhkeä. Yhdessä pikkusisko Fannyn (Elena Leeve) kanssa kikatetut hetket saavat katsomon hytkymään ja pelon hetket jakamaan kauhun. Sisarusten välillä helmeilevä rakkaus on liikuttavaa, ilman maireutta, heidän jaettu kauhunsa mustaa ja syvää.
Näyttämöllä ei katsota pelkästään Bergmanin Fanny ja Alexander -perhedraamaa hyvän ja pahan teemoineen vaan esityksen loimeen on pujoteltu kaukaisempia värejä, eri kulttuurien kaikuja. Sanna Salmenkallion musiikki ammentaa niin Bergmanin lempisäveltäjän Bachin tuotannosta kuin ukrainalaisesta synagogamelodiasta sekä elektronisen musiikin vahvoista sävyistä.
Loppukohtauksen suuri perhejuhla, jossa kahden kovia kokeneen naisen pienokaiset kastetaan, on kuin näyte tahdonvoimasta, elämänhalusta ja suvaitsevaisuudesta. Sen vapautuneen lämmin tunnelma viestii toisenlaisen tulevaisuuden mahdollisuudesta.
Teatteri taidemuotona on osa esityksen tekstiä, sillä Ekdahleilla on oma teatteriseurue. Lisäksi mielenkiintoinen linkki avautuu toisaalla esitettävään näytelmään. Alexander tapailee Hamletin vuorosanoja, ja hänen esittäjänsä Olavi Uusivirta näyttelee Hamletin roolin Kansallisteatterissa viime keväänä ensi-iltansa saaneessa esityksessä.
Ingmar Bergman – Paavo Westerberg: Fanny ja Alexander. Ohjaus Paavo Westerberg, suomennos Elina Hytönen, sävellys ja äänisuunnittelu Sanna Salmenkallio, lavastus Antti Mattila, pukusuunnittelu Anna Sinkkonen, valosuunnittelu William Iles, äänisuunnittelu Jaakko Virmavirta, naamiointi Jaana Nykänen. Ensi-ilta Helsingin Kaupunginteatterin Suurella näyttämöllä 17.11.2022