Kolmikymmenvuotinen sota riehuu ja Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf rientää taistelusta toiseen vakiinnuttaakseen Ruotsin aseman suurvaltana ja estääkseen katolisen uskon leviämisen protestanttiseen Pohjolaan. Kuningashuoneeseen odotetaan hartaasti kruununperijää, poikaa. Kuningattaren kolme ensimmäistä lasta syntyvät kuolleina. Neljäs ehditään jo kokonsa ja äänensä perusteella kertoa pojaksi, mutta tytär se on. Ja millainen tytär!

Jussi Moilan kirjoittama Kuningatarnäytelmä sirottelee komiikkaa hovin ylevyyteen ja ajan ankaruuteen näytelmässä, joka rikkoo monin paikoin totuttua kaanonia. Sini Pesosen ohjaama ja ideoima näytelmä liikkuu tummasävyisessä miljöössä, jonka synkkyydessä miekat roikkuvat katosta ja sojottavat lattiasta ja johon kuuluvat ajan rankaisumenetelmiä kuvaavat kidutusvälineet.

Kuningatar Maria Eleonooran tuskainen synnytys saa karmeudessaan koomisia piirteitä. Aino Sepon roolityö Kristiinan äitinä on piristävän omapäinen. Tämä saksalaissyntyinen kuningatar elää ikään kuin omassa universumissaan, jossa on oma logiikkansa. Niin teki aikakirjojen mukaan oikea Maria Eleonoorakin, joka laittoi kuolleen miehensä sydämen roikkumaan kultaisessa rasiassa vuoteensa yläpuolelle .

Kristiinaa kasvatetaan kruununperijäksi ja malleina ovat miehet. Tämä muovaa tyttären maailmankatsomusta ja hänen mielenkiinnonkohteitaan. Ensikirkaisustaan asti vahva tyttö kulkee omia polkujaan opinhaluisena ja normeja rikkovana. Kristiina (1626–1689) hallitsee Ruotsia vain kymmenen vuotta, kääntyy sen jälkeen roomalaiskatoliseen uskoon ja muuttaa Roomaan.

Hoviväkeä pyörii kuningasperheen ympärillä kuin jatkuvissa pidoissa, joten juonen seuraamista helpottaa kommentoiva kuoro. Aleksi Sauran musiikki kulkee vahvana juonteena läpi esityksen, joka on ennen kaikkea nuorten näyttelijöiden uljas esiinmarssi.

Elsi Sloanin Kristiina on vahvan kehollinen, sormenpäitään myöten tulkitseva. Sloanin fyysisesti liikkuva ilmaisu pyörittää hovin väkeä miten haluaa. Ja vaikka Kristiina suostuu odotusten mukaisesti hyväksymään itselleen sulhasen, hän on kuitenkin enemmän kiinnostunut hovineidoista. Hänen kuhertelunsa Belleksi kutsumansa Ebba Sparren (Aino Sirje) kanssa on häpeilemätöntä. Kaiken lisäksi Sloanin laulu soi puhtaan komeasti ja persoonallisen sävykkäästi.

Alvari Stenbäck on Kristiinalle värvättynä Carl-Gustav-sulhasena sopivan näkymätön, mutta hovissa vierailevana filosofi Descartesina hulvaton.  

1600-luvun sotaisan ajan kuvaa rikotaan kohtauksilla, joista välittyy karnevalistinen virne ja kuningashuoneelle vähintään epäsovinnainen käytös. Mikko Vihman Euroopan valloittaja-kuningas karauttaa ratsullaan kohti taisteluja ja huutaa mennessään valloittavansa milloin minkäkin maan. Vastapainona on kohtauksia, joissa viipyillään ja piehtaroidaan ilman selvää syytä. Esimerkiksi toinen näytös alkaa hyvin pitkällä musiikillisella introlla, minkä merkitys ei täysin avautunut.

Tinja Salmen ja Toini Nissisen skenografia ja lavastus videointeineen luovat pohjan liikkuvalle esitykselle ja Kaisa Torkkelin koreografia viimeistelee juonittelun ja liehakoinnin kuviot. Pienen näyttämön jokaiseen nurkkaan ulottuvat kohtaukset saavat tilan tuntumaan kokoaan suuremmalta, mutta keskelle jää kuitenkin intiimi, rajattu tila. Henna-Riikka Taskisen puvustus on oivaltavan upeaa. Kokonaisuus on mielenkiintoinen ja siitä löytää peilautumia tämän päivän epävarmaan maailmantilaan.

Jussi Moila: Kuningatarnäytelmä. Ohjaus ja alkuperäisidea Sini Pesonen, lavastus ja videosuunnittelu Toini Nissinen ja Tinja Salmi, sävellys ja äänisuunnittelu, koreografia: Kaisa Torkkel, dramaturgia Henna Piirto, pukusuunnittelu Henna-Riikka Taskinen, valosuunnittelu Kari Leppälä. Ensi-ilta Helsingin kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä 28.8.2025