Anna Krogeruksen kirjoittama Lemminkäisen äiti purkaa kolmihenkisen perheen pahaa oloa tukeutumalla löyhästi Kalevalan Lemminkäisen tarinaan. Äidinkielen opettaja Elina Lemminkäinen paahtaa kodin, koulun, äitinsä ja poikansa asunnon väliä uuvuksiin asti. Pahan olon syntyyn jokainen on syytön ja syyllinen riippuen näkökulmasta ja jokainen osaa paeta omalla tavallaan ongelmia. Teema ei ole kovin omaperäinen, mutta ikuisuusaiheena toki aina ajankohtainen.
Janne Siltavuoren erinomaisesti lavastamalle näyttämölle avautuu kolme tilaa, jotka ovat kehystettyinä kuin suuria tauluja. Keskellä on perheen koti, jossa Aku-isä painii Suomen pisimmän sillan suunnittelun kimpussa ja polkee kuntopyörää luurit korvilla vimmaisesti. Seinällä roikkuu pelipaita numero 21, joka on muisto Nico-pojan toteutumattomasta jääkiekkotulevaisuudesta. Elina-äiti tulee joka aamu ennen töihin lähtöään tähän tilaan sanomaan jo työnsä kimpussa olevalle miehelleen ”huomenta”, joka kaikuu kuuroille korville.
Toisessa laidassa on Elinan äidin, muistamisen kanssa kompastelevan Mairen koti. Karjalasta evakkona paenneen Mairen maailman täyttävät edelleen muistot lapsuudesta ja jo edesmennyt mies, jonka kotiinpaluuta hän jaksaa odottaa. Elina käy joka päivä katsomassa liikuntakyvytöntä äitiään.
Kolmas tauluksi tehty tila on Nicon koti näyttämön toisella laidalla. Se pursuu pizza-laatikoita, joita Elina kantaa sinne. Nico on syrjäytynyt, äidin rahoilla elävä, koulunsa kesken jättänyt ja omalla tavallaan liikuntakyvytön. Hän on paennut peli- ja pornomaailmaan omassa maailmantuskassaan, jota hämmentää huoli maapallon ekosysteemistä.
Ylimääräiseksi, neljänneksi tilaksi asettuu katsomo, jonne on ikään kuin sijoitettu luokka 9F, jonka oppilaiden käsistä Elina yrittää saada pois matkapuhelimia. Ainoa äidinkielen opetukseen aktiivisesti osallistuva on Ukrainasta paennut Anastasia, jonka mielessä ovat edelleen kuvat räjähtävästä lastentarhasta ja hylätyistä koirista. Hän on kuitenkin ainoa, joka näkee tulevaisuuden valoisana, siitä huolimatta, että on raskaana.
Elina tuntee kaatuvansa yksin taakkojen alle ja suorittaa elämää. Apua avioliiton ongelmiin ei tuo edes pariterapeutti Jorma, joka pitää kerran viikossa pariskunnalle istunnon kaukaa etelän lämmöstä eikä myöskään mentaalivalmentaja, jonka ohjeiden mukaan Elina yrittää hengitellä mieltään rauhallisemmaksi.
Asetelma ongelmineen on melko tuttu. Puhumattomuus ja kuuntelemattomuus kääntyvät raivoamiseksi ja toivottomuudeksi. Käsiohjelmassa tragikoomiseksi triptyykiksi kuvattu näytelmä puskee jokseenkin raskaasti suurimman osan ajasta. Eero-Tapio Vuoren ohjaama esitys on meluisa ja raskas aina lopun käänteeseen saakka, vain Juha Kukkosen veikeä terapeutti kepeyttää kerrontaa.
Näyttelijäntyö on kautta linjan erinomaista, niin Minna Suurosen äiti, Santtu Karvosen isä kuin Aapo Salosen Nico. Marja-Leena Koukin isoäidistä piirtyy uskottava ja koskettava hahmo ja Nana Saijetsin Anastasia tuo raikasta toiveikkuutta ahdistuneeseen kuvioon.
Anna Krogerus: Lemminkäisen äiti. Ohjaus Eero-Tapani Vuori, lavastussuunnittelu Janne Siltavuori, valosuunnittelu Ville Mäkelä, videosuunnittelu Mika Haaranen, äänisuunnittelu Jussi Kärkkäinen, pukusuunnittelu Ninja Pasanen. Kantaesitys Ryhmäteatterissa 4.10.2024.