Yritin kuunnella Miika Nousiaisen Pintaremontti-kirjaa. Jaksoin pari tuntia. En oikein syttynyt tekstille ja lisäksi puhetta oli taltiointivaiheessa korjattu teknisesti heikohkosti. Mutta näyttämöllä, siellä teksti on ikään kuin vallan toinen, leikittelevästi tummia virtoja kauhova ja iloisesti yllättävä.

Näyttämön voima on siinä, että siellä on mahdollista pihdata tietoa, katsoja näkee roolihahmon käytöksestä, että jotain hänelle on tapahtunut. Kirjassa on kerrottava selvemmin, missä mennään. Nousiaisen teksti on kirjassakin nokkelaa, mutta ei yllätä samoin kuin  Minna Leinon dramatisoima näyttämöversio.

Pintaremontti kuvaa eri sukupolvia kipukohtineen huumorin vahvalla kierteellä. Omakotitaloja rakentanut sukupolvi tapoineen kummittelee hyvinvointia rakentaneiden jälkeläistensä elämässä, ja uusi, imagoaan rakentava aikuistunut sukupolvi kompastelee arjessa omine ongelmineen. Avioeron jälkeinen yksinhuoltajuus tai toisaalla lapsettomuus ja kumppanin löytämisen vaikeus hiertävät tätä joukkoa.

Irene Ahon ohjaama esitys lähtee liikkeelle hautajaisista kuten kirjan tapahtumat. Olisiko oivallisempaa paikkaa esitellä suku ja sen tapa kohdata toisensa. Lapsenteko-ohjeita jaetaan hedelmällisyysiässä oleville ja muutenkin ollaan hienotunteisuuden rajamailla.

Katri Rentton nukkekotimainen lavastus tarjoilee erilaisia koteja, joissa kukin yrittää elää elämäänsä tavallaan. Kodeissa vaietaan, riidellään, haaveillaan, surraan ja tehdään bloggaripäivityksiä, joilla ei tietenkään ole mitään tekemistä todellisen arjen kanssa. Hahmogalleria on värikäs.

Tyytymättömiä elämäänsä ovat niin Juha Variksen Sami ja Heikki Pitkäsen Pesonen poikamiehinä kuin Annika Poijärven Henna miehensä Esan (Ilja Peltonen) kanssa ja Pyry Nikkilän Markus väsyneenä yksinhuoltajaisänä. Tiina Weckström taipuu monissa rooleissaan ilahduttavan muuntuvana. Hahmoista kenties kutkuttavin on Katja Küttnerin hyvinvointibloggari Sini hunajaisessa hörhelö-asussaan. Ikään kuin arjen transsin keskeltä tämä perheenäiti saarnaa rauhoittavalla äänellä avioliittonsa ihanuudesta, julistaa ruumiinsa temppeliksi, ja jakaa neuvoja seuraajakatraalleen. 

Roolihahmojen lisäksi esitystä värittää musiikki. Muusikoiden koreografisen ratkaisun onnistumisesta en ole aivan vakuuttunut, mutta musiikki itsessään on mainiota. Hedelmällisyyslaulu on kerrassaan herkullinen. Ja jotta kaikki olisi täydellistä, on loppukin auvoinen, kuten saduissa pitääkin. Ja satuihin taas kannattaa suhtautua tietyllä varauksella, mikä kiepauttaa näyttämöllä nähdyn uuteen valoon.

Pintaremontti, Miika Nousiainen. Ohjaus Irene Aho, dramatisointi Minna Leino, lavastus Katri Rentto, pukusuunnittelu Auli Turtiainen, valosuunnittelu Kalle Ropponen, musiikki ja äänisuunnittelu Timo Hietala, koreografia Ninu Lindfors, videosuunnittelu Petri Tarkiainen. Kantaesitys 27.10.2021 Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä.