Helsingin Kaupunginteatterin musikaali Priscilla, aavikon kuningatar avasi teatteriesitysten syyskauteni taitavan vauhdikkaasti. Musikaali pohjautuu Stephen Elliottin Oscar-palkittuun, samannimiseen australialaiseen road movie -elokuvaan (1994), jossa kaksi drag queeniä ja yksi transnainen matkaavat Australian aavikon halki surkeakuntoisella bussilla. Road movien tapaan reissuun mahtuu jos jonkinlaista sattumusta ja vastoinkäymistä.
Elliottin ja Allan Scottin käsikirjoittama musikaali nähtiin ensi kerran 2006 Sydneyssä ja se on sittemmin kiertänyt maailman lavoja menestyksekkäästi. Musiikki on pääosin 70–80-lukujen diskohittejä, joten jos oma nuoruus osuu tuohon aikaan, on musikaali melkoista nostalgiaa. En ole nähnyt elokuvaa enkä musikaaliversiotakaan, joten aivan neitseellisin mielin istuin Kaupunginteatterin katsomoon.
Samuli Harjanteen ohjaama esitys tarjoillee värikkään ja mielikuvituksellisen kokonaisuuden, joka jatkaa hänen aiempien ohjaustensa tinkimätöntä linjaa. Näyttämö täyttyy osaamisesta ja innosta. Eeva Kontu johtaa pirteästi orkesterimontussa hypähdellen komeasti soivaa orkesteria ja näyttämö on kuin taikalaatikko, josta singahtaa yllätyksellisiä elementtejä. Seisahtaneita hetkiä ei ole, sopivia suvantoja kyllä.
Tinja Salmen puvustus hieroo kutkuttavasti nauruhermoja drag queen -perinteen liioittelevalla otteella, koreografia on näyttävää ja aavikkomatkaa värittävät vikkelän oivaltavat animaatiot, joissa seikkailevat australialaiset eläimet sekä muutama tuttu piirroshahmo. Johanna Förstin, Maria Lundin ja Jennie Storbackan diivojen trio seuraa tapahtumia ikään kuin asiantiloja seuraavana ja kommentoivana kuorona ja laulaa julmetun hienosti. Aivan arasti uskallan muuten hienosti käännetyn tekstin laulujen suomennoksista huomauttaa, että turhan usein painotukset ontuivat ja verottivat melodian kulkua.
Matka käynnistyy, kun drag queeninä esiintyvän Tickin vaimo huhuilee miestä tapaamaan pientä poikaansa ennen kuin tämä unohtaa edes kaivata isää. Kumppaneikseen matkalle Tick houkuttelee vanhan tutun transnaisen, Bernadetten sekä nuoren drag queen -artisti Adamin. Matkan todellista syytä Tick ei kerro, vaan sanoo päämääränä olevan esiintyminen erään pikkukaupungin estradilla. Monta päivää kestävä matka tarjoaisi aikaa shown suunnitteluun.
Tickin roolissa nähdään Lauri Mikkola, joka muistetaan Kinky Boots -musikaalin upeana Lolana. Nyt hänen roolihahmossaan on aikuisen pehmeyttä, jossa hapuillaan isänä olemisen ajatusta. Sen lisäksi, että Tick käynnistää koko matkan, hänen kannateltavanaan on koko musikaalin juoni. Hyvin se kantaa vaikka monenmoista muuta käännettä oikutteleva bussi saakin aikaan.
Clarissa Jäärnin kylmäävän komeasti esittämä Bernadette on jäänyt juuri yksin kumppanin menehdyttyä. Surun ja ikääntymisen pelon hunnuttama hahmo elää ja laulaa vereslihalla. Niki Rauténin fyysinen taituruus pääsee hienosti esiin Adamin roolissa, sillä siinä on nuoruuden vimmaa, hullua uhkarohkeutta, ja kyllä, Rautén myös laulaa upeasti.
Eri ikäpolvia edustavien päähenkilöiden taustat ovat hyvin erilaiset. Keskinäistä kommunikaatiota kevennetään ronskilla sanailulla. Bussin ulkopuolella ovat asenteet ennakkoluuloineen ja pelkoineen, mutta arkuutta, haaveita ja salaisuuksia mahtuu erilaisuuden sisällekin. Vaikka ulkoinen uhka on konkreettinen ja näkyvä, ja matkaajien selviytymiskeinot sen osalta jo tuttuja, esityksen vahvimmaksi säikeeksi nousee kolmikon sisäinen jännite.
Paljastukset ja pelot sekä niiden rinnalla kupliva toiveikkuus hyväksyvästä maailmasta on musikaalin läpäisevä juonne. Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus kuuluu maapallon elämään. Lällyä ei kuitenkaan synny, sillä sen verran hurttia huumoria, vauhtia ja vaarallisia tilanteita on.
Lopussa tarjoillaan palaa kurkkuun nostavaa hellyttävyyttä, kun Tickin poika Benji pääsee ääneen ja isä kertomaan lapselleen iltasatua. Benjin roolissa vuorottelevat Aleksi Johansson, Iivari Luomala ja Kosmo Salminen.
Niin, ja se Priscilla, se on bussin nimi.
Stephan Elliott ja Allan Scott, Priscilla aavikon kuningatar. Suomennos Kari Arffman ja Sanna Niemeläinen, ohjaus Samuel Harjanne, koreografia Gunilla Olsson-Karlsson, kapellimestari Eeva Kontu, lavastus Peter Ahlqvist, pukusuunnittelu Tinja Salmi, valo- ja videosuunnittelu William Iles ja Toni Haaranen, äänisuunnittelu Kai Poutanen, naamioinnin suunnittelu Aino Hyttinen. Suomen kantaesitys Helsingin Kaupunginteatterissa 25.8.2022.