Aikoinaan tytöillä oli tapana pujotella lankakieppi käsien väliin ja kutoa siitä sormin erilaisia kalaverkkoja. Kaksi tyttöä saattoi myös kutoa yhdessä verkkoa nappaamalla toisen verkosta kiinni ja tekemällä siitä oman muunnelmansa ilman että verkko välillä rikkoutui, niin syntyi yhteinen rakennelma. Ja miten tämä liittyy teatteriesitykseen? No siten, että Teatteri Avoimien Ovien Talvisota-näytelmän naiset pujottelevat ääneti tuon tuosta samanlaista verkkoa nauhasta, joka lenkkeinä roikkuu kattoon kiinnitetystä kärrynpyörästä. Kun pieni matka on saatu pujoteltua, kudelma purkautuu. Elämänlangan kutomisena sitä voi pitää, mutta ehkä myös erilaisina rakennelmina, joita ihmisen on tapana rustata, kunnes uusi aika purkaa vanhan.
Jos teatteriesityksen yhtenä onnistumisen kriteerinä pitää ajankohtaisuutta, Talvisota-näytelmä täyttää sen kiistatta. Teksti sai alkunsa vuonna 2009 Baltic-Circle -festivaaleilla, jossa suomalais-ukrainalais-venäläisen tekstityöpajan tarkoituksena oli tuottaa lukudraamaa Talvisodasta. Viime vuoden helmikuun 24. päivän Venäjän hyökkäyksen jälkeen kirjailijat halusivat päivittää tekstiä. Tuloksena oli pasifistinen manifesti menneiden sukupolvien kunniaksi.
Hanna Kirjavaisen ohjaama esitys kulkee kolmessa aikatasossa. Alussa ollaan Mainilan tienoilla ja rajaa tähystetään molemmin puolin, lähinnä rakastettuja muistellen. Kunnes vääjäämätön tapahtuu ja Talvisota syttyy. Rintamalla suupuhe kulkee muuta nopeammin ja syntyy epäselvyyttä vastapuolesta ja sen taidoista. Taustalla pyörii manipulaatiokoneisto ja totuus tallautuu. Venäläisten kuulopuheiden mukaan suomalaiset kiipeävät sukset jalassa puuhun ja ampuvat sieltä. Raatteentiellä törmätään myös ukrainalaiseen sotilaaseen.
Tinde Lappalaisen skenografia ja hänen yhdessä Ilari Kallisen kanssa suunnittelemansa videointi ovat kiinteä osa merkityskartastoa. Kuoleman osuessa kohdalle ilmoille kajahtaa aina sydäntäsärkevän riipaiseva slaavilainen musiikki, jolloin lukuisten verkkomotiivien rinnalle luodaan pitsimäistä kaleidoskooppikuvaa pitsikudelmasta, joka on ikiaikainen ihmisen luomus, silmukoista koostuva sekin.
Väliajan jälkeen siirrytään Helsinkiin vuoteen 2009 ja Baltic-Circlen työpajaan osallistuvien kirjailijoiden tapaamiseen. Selfieitä näpsitään ja kirjallista keskustelua käydään. Näytelmään astuvat juuri katsottavan esityksen kirjoittajat ja synnyttävät mielenkiintoisen kaksoisvalotuksen. Kolmas aika sijoittuu Venäjän hyökkäyssodan aikaan Ukrainan Mariupolissa, aikaan tässä ja nyt.
Näyttämöllä luovitaan oivaltaen yksityisten ja yhteisten asioiden tasoilla ja pannaan katsoja kysymään itseltään kiperiä kysymyksiä. Teksti usuttaa tutkimaan omia asenteitaan ja pohtimaan niin sotien oikeutusta kuin poliittisten vakaumusten moraalia. Aiheet ovat vakavia, mutta millä riemukkaalla, paikoin jopa räävittömällä tavalla niiden kunniakasta kuorta rapsutellaan. Kun rikotaan oletettu ja hypätään viereiselle polulle, syntyy törmäys, jossa on pakko pysähtyä miettimään.
Kolmen naisen näyttelijäntyön jälkeä on riemu katsoa. Kati Outinen, Ella Pyhältö ja Anna-Leena Sipilä heittäytyvät kohtauksiin sotilaina, vaimoina, kirjailijoina, politrukkeina ja jopa pellehyppääjänä. Etenkin Outisen vimmainen muuntautuminen eri hahmoiksi on huikeaa.
Episodimaisuudesta huolimatta tai ehkä juuri sen vuoksi esitys luo tietyn mielentilan, joka on avoin uusille tulkinnoille. Meille tuttua kuvastoa on riittämiin Talvisotaan liittyen ja rinnalle mahtuu oivallisesti jopa karnevalistisia otoksia heiluttamaan tasapainoa.
Hanna Kirjavainen – Ari-Pekka Lahti – Oleg Mihailov – Mikhail Durnenkov – Evgenii Kazachkov: Talvisota. Ohjaus Hanna Kirjavainen, dramatisointi Iida Koro, käännökset suomi-venäjä-suomi Anna Sidorova, käännökset venäjä-ukraina Kostiantyn Solovienko, skenografia Tinde Lappalainen, äänisuunnittelu Juha Tuisku, valosuunnittelu Jere Kolehmainen, videosuunnittelu ja -toteutus Ilari Kallinen ja Tinde Lappalainen, pukujen toteutus Helena Parikka. Esitys on toteutettu yhteistyössä Lahden kaupunginteatterin kanssa. Kantaesitys Teatteri Avoimissa Ovissa 8.3.2023.
