PIHALLA

Siinä se taas köpöttelee, hartiat korvissa. Pälyilee pihan läpeensä kuin tarkistaisi, onko asiattomia eksynyt. 

Piilopaikkoja ei ole. Tämä on moderni piha, kuin avokonttori. Roskille on nurkan takana imuputket seinässä, luukkujen takana, ei tarvita katoksia roskapöntöille. Luukuille tuokin on menossa, koska kädessä keinuu pikkuruinen biojätepussi. Onko Pirkka-pussi? Tuota lähikauppaako se käyttää? Hullu, jos käyttää, siellä kaikki maksaa enemmän kuin muualla. Kauppias imelä, kunnon marmeladi. Ei pussissa taida olla mitään tekstiä. Pahus kun tyttö ei jaksanut tulla pesemään ikkunoita, niin ei näe tarkasti.

Minkä se nyt äkkäsi kun tuolleen paikalleen seisahti? Matalan muurin juureen tuijottaa. Ja päätään kääntelee kuin lintu. Mihin se menee? Pysähtyy, kyykkii. Ahaa, se poimii jotain. Ravistelee kourassaan, tulee takaisin avopihalle. Se löysi kepin. No jo sinulla siinä on aarre. Tuo on vissiin se, mistä penskat riiteli yhtenä iltana kovaäänisesti, koko kortteli raikui. Vaan olet sinä epäluuloinen. Ohoh, tökkäsi muurin juureen! Pelästyin ihan. Mahtaa olla jotain mielenkiintoista. Mitä ihmettä se ronkkii kukkapenkin takaa? Sohii, sohii, johonkin tarttuu, mustaa muovia. Onko se jätesäkki? Ruumis! Ei, on pienempi pussi. Vedä nyt sitä esiin eläkä vaan pyörittele. Äh, se on vaan muovipussi. Juu juu, kurki sisään, ties mitä löytyy.

Pitihän se arvata, pari tölkkiä. Yöllä käy ulkopuolisia kaljoittelemassa, kun on kuivat penkit. Ja nyt sinä ressu olet ihan tunnontuskissa, että uskaltaako ottaa itselle vai pitääkö viedä taloyhtiön yhteiseen tilaan, jonne kerätään kaikkea, mistä voi pikkujoulukassaan saada rahaa. Voi hyvänen aika. Sinä löysit – sinä pidät pihasta huolta, mitä siinä ihmettelet – ota ne ja vie kotiin ja sitten kauppareissulla työnnät automaattiin ja saat muutaman lantin vaivanpalkkaa. Moni ei viitsi edes kyykistyä tuommosen muovipussin takia, antavat tuulen riepottaa sitä, ja sitten pikkuiset ipanat löytää ja panevat vielä suuhunsa. Ei niiden äidit mitään huomaa, kännykkää näpelöivät, pääasia että jotain touhuääntä vierestä kuuluu. 

On tuo ihmeellinen nainen. Tulee joka päivä kolme kertaa kutakuinkin samaan aikaan ulos pienen, valkoisen koiran kanssa. Jos on pikkusenkaan tuulta, niin on pipo päässä, syvällä. Kävelee lyhyin askelin ikään kuin olisi pissahätä. Muistan kun meidän Annika käveli pylly pitkällä lyhyin askelin. Kun kysyin, pitääkö mennä vessaan, se sanoi ettei ollut mitään pissahätää. Muutamaan otteeseen uskoin, ja housupyykille jouduin. Aloin kantaa potalle vaikka väkisin. Oisko tuolla naisella jokin vaiva? Alapäässä? Yläpäästä tuo ei johdu. Silloin horjutaan toisella tavalla.

Kas, päätti vissiin miettiä asiaa, kun laski pussin maahan. Ja kivi vielä painoksi ettei tuuli vie. Ensin pitää hoitaa omat roskat. Töp töp töp, rappuset alas ja nurkan taakse imuputkille. Tämä on hyvä piha tarkkailla kaikenlaista. Uusi piha. Rakensivat ison shakkilaudankin siihen, ja hiekka-alueen petankille. Mutta mölkkyä heittelevät. Moukat. Poutapäivinä eläkeläiset tulevat sovittuna aikana  ja tohottavat penkin ympärillä mölkkylaatikon ja pumpputermoskannun kanssa. Tekisi mieli huutaa ikkunasta, että pelatkaa petankkia. 

Nyt kahvihammasta kolottaa niin että  tilaus on tehtävä. 

– Timo,  panisitko kahvin tulemaan. Mennään parvekkeelle juomaan, kun aurinkokin kerkesi nurkan taakse, niin ei ole liian kuuma.

– Minä laitan. Työnnänkö sinut sinne valmiiksi oottamaan?

– Ei, kyllä minä jaksan rullata, jos avaat oven valmiiksi.