Musiikkiteatteri Kapsäkin lavalla sai kantaesityksensä Anneli Kannon teoksen Rottien pyhimys teatteriversio. Libreton kirjoitti Kanto itse ja musiikin esitykseen sävelsi Jukka Nykänen. Aikakauteen sopivin vanhoin soittimin loihditaan kuvien synnyn rinnalle musiikillinen maisema, joka täydentää kauneuden kokemusta. Soittajat, Janek Öller, Ilkka Heinonen ja Miika Vintturi ovat pukeutuneet aikalaispukuihin ja sellaisina tiivis osa kokonaisuutta.
Näyttämölle piirtyy tarina henkilöistä Hattulan Pyhän Ristin kirkon seinämaalausten takaa. 1500-luvulle sijoittuvissa tapahtumissa ovat mukana niin Sveanmaalta saapunut maalarimestari apulaisineen kuin paikkakuntalainen herraskainen koko lystin maksaja puolisoineen.
Esitys alkaa maalarimestari Andreas Pictorin (Kai Bäckström) ajatuspuheella, joka johdattelee mainiosti taiteilijan sielunmaisemaan. Hänen työskentelyään määrittävät nöyryys ja se, että kuvan tahtoon on taivuttava. Pictor ei korosta itseään taiteilijana vaan palvelee työskennellessään korkeampia voimia. Bäckström kuljettaa nöyryyden olemusta mainiosti ja asettuu näyttämöllä hieman syrjään muista, näyttämön kernaammin valtaavista. Roolissa vuorottelevat Bäckström ja Jyri Lahtinen.
Ja kuvat, ne syntyvät videoprojisointeina valkoisille holvikaarille kuin vaivihkaa, mestarin valvovan silmän alla. Projisoinnit ikään kuin toistavat Pictorin lausumaa kuvien tahdosta.
Kanto on nostanut musikaalin keskiöön kesäiseen maalausurakkaan livahtavan rakkausteeman. Pictorin apulainen, mestari Martinus (Jasper Leppänen), on ulospäinsuuntautuva ja työssään taiteellisia tavoitteita asettava ja hyvin kunnianhimoinen. Kun ennen maalausrupeamaa joukosta on jo sairastumisen vuoksi jäänyt pois tekijöitä, palkataan paikkakunnalta apuriksi käsistään kätevä nuori neito, Pelliina (Aurora Manninen).
Mannisen Pelliina arkailee valkoisen kirkonseinän edessä. Martinuksen tehtävä on koulia neidosta siveltimen käyttäjä, ja vähitellen tämän käsi alkaa totella. Siinä opettaessaan Martinuksen lempikin leimahtaa ja pian hän jo kysyy hämmentyneenä Onko rakkaus synti. Viimeistään tässä kohtaa musiikki saa kevyemmän sävyn, melodialtaan korvaan tarttuvan.
Toinen juonikuvio rakentuu hurmaavan koomisen pariskunnan toimiin. Vaimo Märta Bengstdotter Ulv (Eeva Semerdjiev) muistaa toistaa, että hän maksaa perintörahoillaan kaiken ja näkisi mielellään oman sukunsa ja muiden paikkakunnan mahtisukujen vaakunat ja miksei oman kuvansakin kirkon seinällä. Aviomies Petrus Herckepaeus (Petri Bäckström) on taustaltaan vaatimaton, mutta papiksi kouluttautunut. Hän hämmästelee maalarien poikkeuksellisen moderneja kuvia ja epäilee niitä kenties sopimattomiksi. Niin Semerdjiev kuin Bäckström laulavat klassisen komeasti ja vievät roolejaan sopivan hulvattomasti.
Draamallinen jännite kiristyy, kun kirkossa tapahtuu rikos. Väliajan jälkeen näyttämöllä on jalkapuu, johon Pelliina on kytketty. Paljastamatta juonikuviota rikos selviää ja lopussa Pictor suuntaa kulkunsa nöyränä kohti uutta paikkaa, luodakseen kuolematonta taidetta niin kauan kuin jaksaa. Kuvat, ne jäävät. Kauneus jää.
Reetta Ristimäen ohjaama tunnin ja kolmen vartin mittainen musikaali on mutkaton ja riuskasti etenevä. Sen äärellä viihtyi mainiosti. Uskoisin, että keskitetty juonirakenne koomisine vivahteineen kiinnostaisi muutoin ehkä aihetta vierastaviakin.
Rottien pyhimys, libretto Anneli kanto, sävellys Jukka Nykänen, ohjaus Reetta Ristimäki, lavastussuunnittelu Ella Mikkola, pukusuunnittelu Marja Uusitalo, valosuunnittelu Mirkka Saari, projisointisuunnittelu Calvin Guillot ja Małgorzata Nowicka, äänisuunnittelu Max Marshall. Kantaesitys Musiikkiteatteri Kapsäkissä 13.4.2023.
