Susanna Kuparisen ja Jari Hanskan yhdessä kirjoittaman Sokea piste -näytelmän alussa kaupat tyhjenevät vessapaperista vuoden 2020 koronakeväällä. Kohtauksen koomisesta ilmeestä voi lukea näytelmän lukuohjeen. Vakavaa koomisen kautta, olkaa hyvä.

Päätän olla välittämättä niistä etukäteen nostetuista negatiivistista jutuista, joissa on manailtu Kuparisen taustahaastattelujen tekotapaa. Vastauksia kysymyksiinsä Kuparinen ei poliitikoilta juuri saanut, mutta pöytäkirjoistakin löytyi materiaalia ja niiden pohjalta linjoja esitykseen on vedetty. Ja millä tavalla!  

Näyttämöllä vakuutetaan että esitys on näytelmää, ja paikoin vahvasti ohjaajan omaa näkemystä tapahtumista ja henkilökuvauksista. Vieraannutusta käytetään ronskisti, sillä jok’ikinen roolihahmo esitellään näyttelijöineen. Ohjaaja Kuparisen tyylivalinta on vahva liioittelu, jonka tuloksena syntyy mehukkaita karikatyyrejä. Se on pistävän hupaisaa, ja kohdalleen osuu.

Sokea piste on ennen muuta satiiria, kohdennettua kuvausta Helsingin kaupungin päättäjien toiminnasta korona-aikana, jolloin leikataan kouluilta ja päiväkodeilta, vaikka budjetti näyttää ylijäämäistä. Tulostavoitteeseen kurkotetaan ja sen varjolla leikataan sieltä, missä on jo vähiten. Tutkimustulokset näyttävät, että koulumaailma kulkee kohti eriarvoistumista resurssipulan vuoksi, mutta ongelmaa ei haluta nähdä, tai ainakin huonoihin kompromisseihin taivutaan. 

Katsoja pääsee ikään kuin kulissien taakse, jossa haastattelija Kuparinen, aivan mainion Noora Dadun näyttelemänä, herkeämättä yrittää saada vastauksia. Häntä avustaa Tero Koposen esittämä Jari Hanska. Kamera liikkuu ja kieppuu yrittäessään vangita haastateltavia kohteekseen. Ne, jotka eivät halua sanoa halaistua sanaa, väistävät ja ne, jotka asemansa puolesta vastaavat, latelevat mitäänsanomatonta jargonia.  

Vauhti on hurja, plarit lentelevät, näyttelijät tekevät kautta linjan loistavaa työtä milloin missäkin roolissa. Kristiina Halttu, Joonas Heikkinen, Aksa Korttila, Pirjo Määttä, Matti Onnismaa ja Antti Pääkkönen puurtavat kaoottisen kaupunginvaltuuston toimijoina. Ydin ei kuitenkaan katoa; tässä on nyt jotain mätää, kun arvot katoavat leikkuriin. Rivien välit ovat pullollaan vastausehdotuksia.

Tulevaisuuden näkymien kehyksenä toimii Kuparisen 4-vuotias tytär luurankomuodossa. Hän esittää hellyttävän intensiivisesti superstressaantuneelle äidilleen omat vaikeat kysymyksensä.

Vallilan Kansallisteatteri tarjoilee siis teatteria tästä ajasta ja ajan arvoista, eikä kainostele osoittaa kriittisellä sormellaan. Esitys jättää hyvin vahvan jäljen, vaikka on läpeensä täynnä poliittista liturgiaa ja numerosarjoja. Liike, musiikki ja näyttämöllepano kyseenalaistavat tuotetun puheen. Suosittelen vahvasti näytelmää jokaiselle tätä aikaa ihmettelevälle.

***

Susanna Kuparinen ja Jari Hanska: Sokea piste. Ohjaus Susanna Kuparinen, musiikki Kerkko Koskinen, lavastus ja esitysdramaturgia Akse Pettersson, pukusuunnittelu Saara Ryymin, valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen, livevideosuunnittelu Ida Järvinen, äänisuunnittelu Mika Venhovaara. Kantaesitys Vallilan Kansallisteatterissa 6.10.2021.