Kjell Westön Tritonus-romaania ei ole kovin helppo siirtää näyttämölle. Teksti tuo päähenkilön rinnalle niin monen ihmisen elämänkiemuroita, että jo kirjaa lukiessa piti olla tarkkana. Maailman konserttisaleja kiertävän ikääntyvän, parhaan teränsä menettäneen kapellimestari Thomas Branderin uramurheiden ja rakkausongelmien rinnalla kulkee hänen saaristopaikkakunnalle sijoittuvan rakennusprojektinsa, sympaattisen koulukuraattori Reidar Lindellin ja tämän ystävien ongelmat.
Kummallakin miehellä on takanaan päättynyt parisuhde. Branderin viulistinaisystävä on lähtenyt toisen muusikon matkaan, mistä miehen on vaikea päästä ilman katkeruutta yli. Lindellin vaimo on kuollut ja mies on nostanut menetyksensä jalustalle, mikä ei ole täysin ansaittua.
Michael Baranin dramatisointi onnistuu yllättävänkin hyvin pitämään juonen kasassa, mutta kokonaisuus kärsii useista lyhyistä kohtauksista, joista osan olisi voinut pudottaa pois. Nyt näyttämöllä puidaan ihmisten parisuhdeongelmia, vanhemmuus- ja sukupolvikonflikteja, etnisiä ongelmia sekä luonnon lintukatastrofia.
Katri Rentton viitteenomainen lavastus istuu Vallilan näyttämölle mainiosti. Se antaa tilaa tapahtumien moninaisuudelle ja tuo riittävästi informaatiota ympäristöstä.
Johanna Freundlichin ohjaama esitys kuljettaa kahden kovin erilaisista taustoista tulleen miehen ystävyyden kehittymistä lempeästi. Naapurin Lindell (Timo Tuominen) lähestyy arkaillen tunnistamaansa kuuluisuutta ja virittää keskustelua luonnosta, kalastamisesta ja musiikista, jolla hänenkin elämässään on tärkeä paikka. Harrastajabändi Rainbow, jossa Lindell soittaa kitaraa, harjoittelee hänen talossaan, ja yksi soittajista on lisäksi Branderin (Janne Reinikainen) talon rakennusmiehiä.
Saaristopaikkakunnan asukkaat tuntevat toisensa, ja toistensa asiat, niin hyvät kuin ikävätkin. Noihin kiemuroihin Lindell yrittää Branderia kiskoa ja houkuttelee tätä puhumaan vaikeuksissa olevan musikaalisen lukiolaisen kanssa. Poika on eksynyt natsiporukoihin ja uhoaa pahaa oloaan maahanmuuttovastaisena. Niin houkutteleva kuin juonne onkin, se muuttuu näyttämöllä ylimääräiseksi nurkissa kuljeskeluksi. Lyhyet kohtaukset ylipäätään näyttäytyivät esityksessä turhan usein myös ilmaisultaan liioiteltuina.
Lindellin Rainbow-yhtye esittää useita kappaleita kokonaan. En ole kuitenkaan vakuuttunut siitä, onko ratkaisu hyvä, sillä nyt Branderin maailman klassinen musiikki soi vain lyhyinä välähdyksinä. Antti Puumalaisen harjoittama bändi soittaa joka tapauksessa hyvin ja etenkin laulusolisti Annette (Annika Poijärvi) loistaa kauniisti soivalla äänellään. Tässä musiikissa toteutuu Lindellin psykologi-kuraattorin ihmisiä yhteen kokoava toiminta, sillä hän organisoi ja näkee muiden vahvuudet – ja luo yhteisöllisyyttä.
Reinikainen tekee ehjän roolityön vanhenemisen ja sen myötä luopumisen kanssa kamppailuaan käyvänä Branderina. Hulppeassa Casa Tritonukseksi nimeämässään uudisrakennuksessa mies kuuntelee musiikkia ja käy läpi menneen elämänsä ja tämän hetken merkityksiä. Tritonus-sointua Brander kutsuu paholaisen intervalliksi sen riitasointuisuuden vuoksi, ja riitasoinnut täyttävät myös miehen käännekohdassa olevan elämän.
Kjell Westö: Tritonius, dramatisointi Michael Baran, ohjaus Johanna Freundlich, lavastussuunnittelu Katri Rentto, äänisuunnittelu ja bändin valmennus Antti Puumalainen, pukusuunnittelu Ninja Pasanen. Kantaesitys Vallilan Kansallisteatterissa 14.9. 2022.