LOMASÄNKI

Sulamaan presidentti Kaarle seisoo suihkussa kasvot yläviistoon ja antaa veden voidella itseään. Lämpö kuorruttaa hänet ja heilauttaa autuaaseen muistotilaan, jossa hän seisoo asvalttiin piirretyn ringin kehällä. Viereltä kuuluu kikatusta. Aurinko panee siristelemään ja korttelin sisäpiha väreilee kuin tulikärpäsparvi. Hymyilyttää.  

Kunpa voisi jäädä tähän pidemmäksi aikaa. Mutta ei, velvollisuudet odottavat ja tiukka minuuttiaikataulu tikittää otsaluun takana. Ensin valtioneuvosto, sitten Palamaan uuden lähettilään tapaaminen, radiohaastattelu ja mitä niitä vielä oli. 

Onneksi on avustaja.

Käsi painaa vastahakoisesti vesihanan kiinni ja viileys iskee heti ihon kananlihalle. Kaarle vilkaisee ohimennen peiliin ja toteaa saman minkä vuosien mittaan useasti: komea mies, ei puolta sanaa. Hiusraja pakenee ja silmäpussit suurenevat päivä päivältä, mutta charmi on jäljellä. Hän tekee muutaman poseerausasennon ja ilmehtii hämmennystä, yllättyneisyyttä, mielihyvää ja ankaruutta. Hän urahtaa härnäävästi. 

Tiikeri.

Kaarle nappaa laajalla käden kouraisulla pyyhkeen ja hieroo pyörivin liikkein ihoa. Karhea frotee panee veren kiertämään. Grrrrr.

Peilikaapista hän kurottaa sähköhammasharjan ja jurruttaa hammasrivistöään pitkän tovin. Huuhdeltuaan suunsa hän työntää naaman aivan peilin lähelle ja irvistää koko purukalustolla. Ei ole vielä tarvetta suuhygienistille. Valkoinen linja hohtaa poskiperiin asti. Mutta siitä eteenpäin, niin, katse ei halua jatkaa, vaan jatkaa silti.

Ja se iskee taas. 

Hän yrittää olla ajattelematta sileitä poskiaan ja suuntaa ajatuksensa keittiöön ja Liljaan. 

Lilja on varmaan jo juonut aamukahvinsa joten pitää kiirehtiä että ehtii tuokion rupatella yhdessä sillä yhteistä aikaa on nykyään niin vähän. Onneksi sentään öisin, grrrrrrau ja onneksi Liljalla on päivisin paljon harrastuksia sillä tylsää olisi muuten kun on tämä vuosi ollut melkoinen koettelemus kummallekin, suhteelle ja kaikelle ja lapsillekin vaikka aikuisia ovatkin jo niin silti huoli niiden opinnoista ja tulevaisuudesta ja maailmantilasta niin kuin nyt siltä kantilta että kannattaako lähteä vaihto-opiskelijaksi kun on kaikkialla niin levotonta ja..

Ei auta, ei auta vaikka tietää, ettei ole tarpeen hävetä. 

Sieltä se puskee kuten on vuosien mittaan ottanut tavakseen. 

Muutaman harvan karvan poistaminen ylähuulen päältä pilaa koko aamun. Korvissa kaikuu lapsuus- ja nuoruusajan äänimaisema, kun isä kulki ympäri kotia aamukiireessään ja surisutti parranajokoneellaan. Rapina oli hirmuinen, kun terässänki katkeili. Joskus isällä oli niin kiire, että otti koneen mukaansa ja ajoi parran autossaan, työmatkalla. Kerran hän oli törmännyt maantietolppaan surratessaan leuanalustaa. Silloin Kaarle ajatteli, että joskus hänkin surruttaa, mutta ei koskaan autoa ajaessaan.

Miten tuollaiset äänet voivatkin menneestä tunkea mieleen ja raapia kipeästi aamun pilalle. 

Presidentin ei olisi edes suotavaa kasvattaa partaa. Ei yhdelläkään länsimaalaisella johtajalla ole partaa. 

Kaarle kampaa hiuksensa. Hän yrittää olla katsomatta kasvojaan, joiden sileälle pinnalle tietää alakulon asettuneen. 

Kohta se on ohi. Kun pääsee hommiin. Kun pääsee antamaan madonluvut laiskasti toimivalle viestintäosastolle. Sovittiin että ehdotukset olisivat valmiina tämän viikon alussa, mutta eivät ole. Silloin olivat aina ajoissa kun hän itse oli vastuussa. Hän on jämpti mies.

Iltapäivällä hän näkee uuden, luultavasti hämillään olevan lähettilään, jolle on hyvä antaa eväitä onnistumiseen ja rohkaisua sietää tämän oudon maan olosuhteita ja kansaa.

Ja kun toimittaja esittää illansuussa mitä kohteliaimmin Herra presidentti -tyyliin asettelemiaan kysymyksiä, hän tietää osaavansa vastata, viileän analyyttisesti mutta rakentavasti. 

Ennen kaikkea Kaarle tietää mikrofonin rakastavan hänen ääntään. Se ei ole nasaalia tööttäilyä eikä rohisevaa narinaa, vaan pehmeästi pyörähtelevää samettivirtaa. Pressan plyyshi – niin sitä kuvaillaan mediassa. Ääni sai vuoden voice-palkinnon jo kymmenen vuotta sitten, kun hän oli vasta politiikan portaiden puolivälissä. 

Isällä oli kimakka ääni, hah.  

Rinnassa hulahtaa, ja Kaarle uskaltaa katsoa peilistä itseään silmiin. Nyt vaan tiukkana. Hän on pressa ja hän pärjää. 

Kylpytakki sujahtaa päälle ja muutamalla askeleella Kaarle siirtyy käytävää pitkin ruokailutilaan.

–Joko sä ehdit aamiaisen syödä? 

–Mmmjoo-o, Lilja vastaa lehden takaa.

Kaarle voitelee sämpylän ja kaataa kahvin kuppiin. On puoli tuntia siihen kun auto tulee hakemaan. Koska Lilja on niin keskittynyt lukemiseen, hän avaa puhelimensa ja klikkaa iltapäivälehden sivulle. Ensimmäisenä ponnahtaa esiin otsikko nuorten miesten trendijutusta. Kaarle tuhahtaa, mutta tekstistä osuu silmään yksi sana. Parta.  Miehet ovat valmiita maksamaan 7000 rahaa parran istuttamisesta. Huolettoman näköinen karvanaama on muotia.

Mikä hinta se nyt on muka? 

Kaarle nauliutuu juttuun, lukee ahnaasti. Ajatus tekee laajan kierroksen, noukkii tulevasta kesästä mahdollisia ajanjaksoja, jolloin livahtaa muka lomamatkalle. 7000 ei todella ole paljon.

Kaarlen mieli herkistyy. Hän näkee itsensä seisomassa aamulla peilin edessä, ilman ahdistusta.

Ajatukset laukkaavat villinä. Jonain kesänä Sulamaan presidentti voi antaa  haastattelun medialle kesäasunnollaan hymyillen, rento lomasänki kasvoillaan.   

***

©pirjopuukko